HPP - FC Villiketut (1 - 8)

Aika: 21.9.2012
Paikka: Keuruu tekonurmi (Terva)
Sarja: 4-div


Ottelu raportti:

 

Pystytäänkö haastamaan Villiketut? Ajatus oli mielessä ja pyrittiin ottamaan haaste vastaan, tehtiin selväksi mitä pitää tehdä, jotta toive toteutuisi.

Taktiikka oli lähteä omalla pelillä liikkeelle ja puolustaa tiiviimmin, jaksetaanko koko 90 min ja millä asenteella vastustaja lähtee peliin?, ovat kuitenkin jo

varmistaneet sarja nousun.  Meidän aloitus ryhmä oli melkein paras, muutama pois, mutta kaikki "parhaat" oli kehissä, olosuhteet meidän puolella ja

kotipeli.

 

Ottelu lähti hyvin liikkeelle saatiin rytmitettyä tilanteita eteenpäin ja päästiin maalinteko tilanteisiin, mikä parasta tehtiin avaus maali, kukapa muukaan kun Atte,

kaveri teki ainoan maalin kevällä myös Villikettujen maaliin.  Maali herätti myös vastustajan, on pelattava.  Villiketut pyöritti hyvin palloa ja hallitsi mennen tullen kenttää,

tosin tuloksia ei aina tullut, oltiin hyvin mukana, jaksettiin puolustaa nöyrästi ja vasta iskujakin pystyttiin tekemään.  Tasoitus 1-1 kuitenkin tuli, mutta sekään ei meidän ryhmää

vielä alistanut, vaan pyrittiin pelaamaan suunnitelman mukaan. Mitä pitemmälle peli eteni, niin vastustajan hyvä liike sai aikaan tilanteita ja 1-2 tuli hyvällä laukaisulla, johon ei paljon ollut

mahdollisuuksia. 

Puoliajalla kävimme läpi mitä voidaan tehdä, jatketaan samalla ryhmällä ja pyritään hidastaan vastustajan vauhtia, estetään laukaisut, pyritään pelaamaan, eli pallottomat tekee aloitteita.

Kopissa oli hyvä tunnelma, vaikka aika monella näkyi selvästi, että jaksaako peliä loppuun asti, tempo oli sitä luokkaa.

 

Toiselle puoliajalle lähdettiin kuitenkin rohkeasti ja pyrittiin pelaamaan meille sopivaa peliä, mutta kun väsymys tulee ja ajatus ei aina pysy mukana, niin virheitä tulee.  Vastustaja sai vaparin

kuudentoista kulmaan ja laukaisija on varmasti nähnyt Ronaldon tekevän näistä paikoista maalin, niin samanlainen veto tuli, aivan yläkulmaan, ei ole Haapamäellä noin hienoja maaleja montaa

tehty, komea osuma.  Maali oli meille melkoinen niitti, sen jälkeen pyrittiin vielä mukaan peliin, mutta jatkuva vastustajan tilanteiden teko, vei uskoa omaan peliin, tuli syöttö harhoja ja katkot ei onnistuneet

ja yksinkertaisesti ei pysytty mukana.  Väsymys tuli mukaan, vaikka vaihtojen kautta saatiin lisävoimia kentälle, niin ei ollut paljon mahdollisuuksia, meitä vietiin ja syy oli vastustajan hyvyys, toivottavasti

nuoret pelaajat seurasivat miten jalkapalloa pitää pelata, silloin kun on koko kroppa mukana ja joukkue pelaa yhteen.

 

Ottelun pelaaminen Haapamäen nurmella  tähän aikaan vuodesta ja klo 19.00 oli kova juttu, tuli vaan mieleen, että voi kun olisi vielä kunnossa ja pääsisi pelaamaan, iltapeli valoilla, märkä kenttä...

Hienoa, että olosuhteet oli kunnossa, jalkapalloa pitää pelata juuri näin, toivottavasti nuoret vastustajatkin ymmärräsivät, että jalkapallo kulttuuria on myös muualla kun Jyväskylässä.  Katsojien joukossa oli muun

muassa Jyväskylän kaupungin liikunta- kulttuuri- ja nuorisopalvelujen vastuujohtaja Ari Karimäki, joka varmasti nautti pelistä ja oman pojan pelaamisesta. 

 

Muutama pelaaja pitää nostaa ylös pelistä, paljon töitä tehnyt Ari, pyrki koko pelin tekemään parhaansa, nyt se ei antanut palkintoa, mutta olen varma, että ensi viikon pelissä niitä tulee.  Aten sinnittely

puolitehoisena, onhan kaverilla sisua, olen varma, että moni muu jätkä olisi jättänyt leikin kesken, toivotaan, että saamme Aten mukaan Äänekoskelle.  Hantalla oli kova työ paikata alakertaa ja pitää ryhmää

pystyssä, teki mitä pystyi ja sai maalimäärän pidettyä alle kymmenen upeilla torjunnoilla.  Vaihtopelaajista tuli iso apu loppupeliin, vihdoinkin kaikki olivat oikealla asenteella mukana ja pyrkivät pelaamaan

aktiivisesti loppuunasti.  Ensi perjantain peliin tarvitaan juuri näitä pelaajia, sillä silloin me ollaan "ennakko suosikki" ja tarvitaan samanlaista tempoa koko peliin.

 

Peli oli kuitenkin hyvä mittari meille, mikäli jaksamme ja keräämme voimamme ensi perjantaina otteluun, niin voimme saada taas sen mitä ottelulta aina haemme, yhteishenki ryhmällä on hyvä.  On kokeneita

ja nuoria pelaajia, jotka auttavat toisiaan, pukukopissa on tunnelmaa ja ymmärretään miten hyvä juttu FUTIS on.  Ensi viikko on tärkeä viikko, kaksi harjoitusta ma ja ke, jotka palvelevat pe ottelua, pelaajille olisi

hyvä olla mukana kaikissa kolmessa tapahtumassa, sillä nyt mitataan sitä koko kauden tekemistä, todellista halua näyttää missä mennään.

 

PS. Missä Keski-Suomessa pystyy pelaamaan 21.9 luonnon nurmella, kun peli alkaa klo 19.00?

Vain kahdella paikkakunnalla?

T: O-P

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Mönkäre Atte Ei syöttäjää
1 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 600:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 700:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 800:00VastustajaEi syöttäjää
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Virta Jussi
Maalivahti
2Amee Henry
Puolustaja
6Papinaho Erkko
Puolustaja
7Syrjälä Olli
Keskikenttä
8Jauhiainen Eino
Keskikenttä
9Peräinen Toni
Keskikenttä
10Aalto Ari
Puolustaja
11Mönkäre Atte
Hyökkääjä
14Koivuranta Heikki
Puolustaja
18Pollari Eikka
Keskikenttä
19Viik Thomas
Hyökkääjä
20Palomäki Jari
Keskikenttä
21Pollari Aapo
Puolustaja
22Pohjonen Heikki
Keskikenttä
27Hautamäki Jari
Hyökkääjä
30Manilenko Oleksandr
Puolustaja
-Lamminmäki Sami
Valmentaja
-Mäkelä Olli-Pekka
Valmentaja
-Syrjälä Seppo
Joukkueenjohtaja