FCK - HPP (2 - 2)

Aika: 14.9.2012
Paikka: Vehkalampi 1 (Jyväskylä)
Sarja: 4-div


Oli juuri niin vaikea peli, kun ounastelinkin, taistelua joka pallosta, suunsoittoa, tahallisia potkuja jalkoihin, ärsytystä, jne, eli juuri sitä mistä ottelu palaverissa varoitin, voi tulla ihan mitä vaan.

FCK on pelaava ryhmä, mutta kun tulee tiukka paikka, pakka menee sekaisin ja haetaan voimia ihan väärällä tavalla, sellaiset ei kuulu jalkapalloon, tietysti kansainvälisellä tasolla osataan ärsyttää

vastustajaa, mutta kansalliseen pelaamiseen se ei sovi.  Tälläisiin peleihin pitää saada kokenut tuomari, joka hallitsee tälläiset tilanteet, osaa liikkua ja näkee törkeydet ja varsinkin ne jotka tapahtuu

piilossa ja selän takana.  Nyt tuomari yritti pitää ottelua kasassa sillä, että ei puuttunut asioihin riittävän aktiivisesti ja heti, silloin homma lähtee käsistä, vielä pimeys teki lisä mausteen tekemiseen,

avustavat eivät uskaltaneet puuttua, vaikka näkivätkin tilanteita, jossa olisi pitänyt puuttua peliin.  Ymmärrän tunteet ja fanaattisuuden pelaamiseen, mutta jossain menee raja jonka yli ei saa mennä.

Toivotaan, ettei tarvii sitä kunnon tappelua/purkausta, milloin vasta puututaan asiaan.

 

Pelistä lyhyesti, ekajakson pelaaminen oli hakemista, olosuhteet teki pelaamisesta vaikeaa, tilaa ja aikaa ei vaan ollut, peli puuroutui keskialueelle ja pitkät syötöt pystyy, menivät liian pitkiksi.  Meidän peli

parani koko  ajan ja tuloksia tuli, saatiin kulma ja Erkon komea pusku etualueelta sisään, komea maali, jatkoa tuli vastaiskusta, jossa kerrankin rytmitys oli kunnossa ja Matias teki oikea aikaisen syötön laitaan,

jolloin vastustajan pelaajat iskivät laitaan ja keskialueella jäi Ari ihan vapaaksi ja Arilta loistava haltuunotto ja laukaisu oikeaan yläkulmaan, näin pitää vastaiskut tehdä.

Mutta taas kompastuttiin siihen ikuiseen kliseeseen, vastustaja on ärsytetty ja valmis iskemään, kun hyvän olon tuntu on pahimmillaan, silloin tuli FCK, pitkä pystyyn ja epäonnistunut purku ja pallo maalissa, 30 sek.

maalista... Nämä on niitä asioita, jotka on opittava tai sitten niitä tulee uudestaan, kentällä pitää muistaa, että liian hyvä olo ei kostaannu heti.

 

Puoliajalla painotin, että jos jaksetaan painaa päälle, niin peli on meidän.  Kontrolli pitää pysyä loppuun asti, varsinkin kun siihen oli selvästi aineksia, hermot pitää pitää kurissa.  Myötä tuuli oli meillä ja käytetään sitä

hyväksi.  Ei oikein päästy toiseen jaksoon mukaan, FCK teki jo 6 min. kohdalla tasoituksen, me vain seisottin pujottelukeppeinä.  Sen jälkeen pelin painopiste aaltoili päästä toiseen, molemmilla oli hyvät mahdollisuudet

tehdä voitto maali.  Paten jatko sivurajasta kävi viivalla, mutta ei maalissa, vastustaja kolisutti tolppia, mutta ei maaleja ja tuloksena tasapeli 2-2.

 

En oikein ymmärrä miten me käsitellään otteluja, meillä on tulossa PARAS kausi vuosikausiin ja me ei olla mihinkään tyytyväisiä, yksilöt vetävät omaa showta, jossa mikään ei tunnu miltään.  Joukkueena ollaan parempia

kuin aikoihin, mutta yksilöt tekevät valmentamisesta vaikean.  Osataanko käsitellä omaa pelaamista ja joukkueen eteen tehtävää työtä oikein?  Tärkeintä on tehdä joukkueen eteen kaikki, mitä jokaisen yksilö pystyy tekemään.

Osa pelaajista osaa käsitellä voitot ja häviöt, mutta osalle tuntuu olevan tärkeä vain oma pelaaminen.  Eilinen tasapeli oli todella hyvä ja tärkeä piste, joukkueen tärkein tavoite on jokainen ottelu ja tehdä siinä hyvä tulos.

Tavoite pitää olla myös omassa pelaamisessa, mutta joukkueen tavoite on se tärkein.  Toivon, että jokainen pelaaja miettii tätä asiaan ja palaa ma harjoituksiin juttelemaan asiasta, sillä tällä hetkellä meillä hyvät saumat

tehdä pitkästä aikaa hyvä tulos HPP:LLE, mutta siihen tarvitaan jokainen pelaaja ja tausta henkilö.

 

T: O-P

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:00Papinaho ErkkoEi syöttäjää
0 - 200:00Aalto AriEi syöttäjää
1 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Virta Jussi
Maalivahti
2Amee Henry
Puolustaja
6Papinaho Erkko
Puolustaja
7Syrjälä Olli
Keskikenttä
9Peräinen Toni
Keskikenttä
10Aalto Ari
Puolustaja
14Koivuranta Heikki
Puolustaja
18Pollari Eikka
Keskikenttä
20Palomäki Jari
Keskikenttä
21Pollari Aapo
Puolustaja
25Baranov Alexey
Hyökkääjä
26Maltsin Antti
Keskikenttä
27Hautamäki Jari
Hyökkääjä
29Hurme Matias
Keskikenttä
30Manilenko Oleksandr
Puolustaja
-Lamminmäki Sami
Valmentaja
-Mäkelä Olli-Pekka
Valmentaja
-Syrjälä Seppo
Joukkueenjohtaja